Olen ollut laskematta kaloreita viikkoja. Ahminut mahani täyteen, tullut huonovointiseksi ja kokeillut vaatteitani pelätessäni niiden muuttuneen pieniksi. Tuntenut itseni lihavaksi, itkenyt jälkikäteen ja ajautunut samaan loukkuun uudelleen ja uudelleen.
Nyt aloitan uudelleen entiset tapani ennen koulujen alkuja. Maksimissaan 250 kcal päivässä, ei yhtään enempää. Yhtenä päivänä viikossa laskuriton päivä, mutta seitsemältä päivältä kalorimäärä ei saa ylittyä 5000 kcal; paljon vettä, vähintään tunti liikuntaa päivässä ja tiukka kuuri ennen ensimmäistä koulupäivää. Tahdon ihmisten ihastelevan laihtumistani, en halua näyttää yhtä lihavalta kuin aiemmin.
Haukun hiljaa mielessäni lihavia kadulla, ei enää koskaan yhteen hankaavia reisiä, rohisevaa hengitystä ja näkymättömiä luita. Minussa on kaunis muoto kaiken tämän ihran alla, ja sen muodon aion saada keinolla millä hyvänsä. En voi enää jatkaa näin, syön aivan kuten satakiloisenakin. En ole enää satakiloinen, minun pitää tajuta se. En näytä satakiloiselta, kehoni ei kaipaa enää satakiloisen kalorimäärää. Haluan nähdä kylkiluideni välistä sydämeni lyönnit kuten ennenkin. En heitä mitään hukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti